Olen siis Anni, asun itäsuomessa ja puhun oikeasti 'mie'-murteella, mutta kirjotan 'mä'. Tää on jo nyt mun kolmas blogi, aiemmat jätin erinäisistä syistä. Ajattelin alottaa uuden blogin vasta uutena vuotena, mutta nyt löyty hyvä sauma tälle, kun tarviin taas blogia tueks siihen, mitä käyn läpi joka päivä...
Kuten tuolla sivussa lukee, olen ysiluokkalainen tyttö, mutta mitä siellä ei lukenut tai ei lue, on se, että olen sairastanut syömishäiriötä ja masennusta koko yläasteen ajan. Tää on kasvattanu mua tosi paljon, enkä tunne itteäni millään muotoa vasta 15-vuotiaaksi.
Syömishäiriöni alkoi siitä, kun murrosikä alkoi kunnolla. Seiskan keväällä en tuntenu itteäni enää sopivaksi muiden hoikkien ja kauniiden tyttöjen ympärillä. Painoni silloin oli n. 65kg ja pituutta löytyi 167cm (nyt 168). Kesällä lopetin syömisen ja aloin juosta päivittäin pitkiäkin matkoja. Mun paino putos kesäkuun 65 kilosta nopeasti 57:n kiloon. Musta oli ihanaa kuulla päivittäin miten mä olin laihtunu ja kun jopa opettajat huomas sen ja liikunnan opettajakin tuumas että "Anni, sä olet laihtunut! ... Tai siis kun noita sun kasvoja kattoo..." Salaa olin aina tosi ylpeä noista kommenteista. Mutta sitten joulukuussa aloin lipsua, aloin väsyä täydellisyyteeni ja aloin lihoa, kun en vaan enää jaksanut. Päiväni olivat nimittäin olleet koko syksyn samanlaisia: juoksua, syömättömyyttä ja sen salailua, opiskelua hullunlailla, kotitöitä, hymyä... Jälkeenpäin kun ajattelin asiaa, en ymmärtänyt miten salasin pahan olon niin hyvin. Joulukuun 2009 jälkeen kuitenkin menetin otteen syömiseeni kokonaan. Tammikuussa 2010 painoin jo 60kg, vaikka olinkin tehnyt lupauksia laihtumisesta ja opiskelusta vuodelle 2010: muistan esimerkiksi helmikuun tavoitepainon joka oli 55kg. Tätä helmikuun tavoitepainoa en koskaan saavuttanut.
Helmi-maaliskuussa syömishäiriöni, jonka alkuvaiheen luokittelisin anoreksiaksi, koska parempaakaan sanaa en löydä, kääntyi BED:iin eli ahmimishäiriöön. Tänä aikana masennuin ja kaikki oli vaikeaa. Tätä aikaa en muista hyvin, koska kaikki oli sumua. Kävin psykologilla, mutta se ei auttanut mitään. Toukokuun lopussa painoni oli jo 79kg enkä osannut tehdä asialle mitään, en mitään.
Kesäkuussa loman alettua minä ryhdistäydyin : ajattelin, että hei, tämän ei tarvitse olla minä. En mä halua olla sairas ikuisesti, en halua olla surullinen ikuisesti. Sitten minä ryhdistäydyin: ensimmäisen lomaviikon jälkeen, siivosin huoneeni ja lähdin ulos lenkille. Mun kunto oli ihan uskomattoman huono, mutta mä tein lupauksen, että käyn koko kesän joka päivä lenkillä ja niin mä kävinkin. Kesällä mä pääsin irti mun masennuksesta - ainakin suurimmaks osaks. Syömishäiriö jäi ja nyt se hakee paikkaansa, se miettii mihin suuntaan kallistua. "Ilokseni" mä voin kertoa, että mun paino nykypäivänä on jotain 71-73 kilon väliltä ja suunta on alaspäin. Mä nimittäin edelleenkin inhoan itseäni enemmän kun kukaan musta osais kuvitella ja tiedän etten voi olla onnellinen, ennen kuin painan taas alle 60 kiloa. 55 kg syyskuun 1. päivään 2011 mennessä on mun maali, se on mun tavoitepaino ja mä aion saavuttaa sen!!!
Tää blogi tulee sisältämään siis paljon taistelua mussa vieläkin muhivan BED:in kanssa, mutta se tulee sisältämään myös mun elämää ja ehkä joskus jopa jonkun kuvan musta. Kaikkea mun "historiaa" en tietenkään saanut vielä tohon mun avaustekstiin tungettua, mut sitä sitten tulee tässä seuraavien postauksien lomassa ehkä lisää. Tervetuloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Thank you for cheering me up! ♥