Say what you mean Tell me I'm right And let the sun rain down on me

Heissan kaikki, ihanaa oli tullu vähän kommenttiakin vaikka oon nyt harrastanu hiljaiseloa :(
Koitan selventää asioita vähän tähän.

Ensinnäkin tää mun kaveri oli meillä tiistaista perjantaihin yötä ja ke-to välisen yön meillä vietti toinenkin kaveri. Sanotaan heidän nimiksi vaikka Jonna ja Peppi, jos se tekisi selonteosta vähän helpomman:D
Eli siis tiistaina Jonna ja Peppi tuli meille ja monen naurun ja myös itkun täyteisen tunnin jälkeen kirjotettiin ne semmoset kirjeet että miltä meistä tuntuu. Itse kirjoitin seuraavalla tavalla ystävilleni:

Ei oo mielessä mitään.
Henki ei kulje.
Elämä ahdistaa.
Kuolema pelottaa.

On sellane olo, että haluis et joku pelastais muttei haluu siltikään tulla pelastetuks.

On ruma, ilkee ja vähän sydämetön olo.

Jollain tavalla on lohdullista kuulla kahden muunkin kynän rapina ja tietää, että tällä hetkellä, edes yhden ainoan harvinaisen hetken, en ole yksin.

On taas vaikeaa hengittää.

Miksei aina vois olla näin? Miks on niin helppo rakentaa muuri ympärille? Miksi en vieläkään osaa kertoa mitä oikeasti ajattelen? Miks se ei kuulu muille? Miks se kuuluu vaan päiväkirjalle, nettikavereille ja miulle? Miks R:n on niin vaikee ymmärtää minuu? Miksen mie ymmärrä enää sitä? Miks se on muuttunu? Miks se ei voi olla se paras ystävä, jonka mie halusin sen aina ja ikuisesti olevan? Miksei voi olla ihmistä, joka haluu vaan miut? Miks miks miks.

Miks tääkin opiskeluilta kusi totaalisesti? Miks ihmisten on niin vitun vaikee ymmärtää toista? Miksei salaisuuksia sanota ääneen? Miks oletetaan valmiiks etä kukaan ei kuitenkaan ymmärrä?
Somebody tell me, why i'm on my own, if there's a soulmate for everyone.

Miks jotkut asiat on helpompi sanoa englanniks? Miks jotku tunteet on pakko laulaa?
Miksei voi linnottautua omaan huoneeseen, itkeä ja kuolla pois? Miksei voi nukkua sataa vuottaa odottaen onnea saapuvaks?

Miks ihmiset on niin ilkeitä? Entä pinnallisia? Materialistisia? Välinpitämättömiä? Miks on helpompi kirjottaa kun puhua? Miks on helpompi esittää kysymyksiä kun vastata niihin?

Ja lopuks: MIKS AINA, vittu AINA, PITÄÄ OLLA NII HELVETIN VAIKEETA?


Jonna vastasi kirjeeseeni:

Tiiän täysin tai oon jo pitkään eli oikeestaan aina TIENNY (joo mitä helvettiä selitän) miltä siusta tuntuu. Jos aattelet, ettei kukaan tiiä mitä aattelet, niin tiiän täysin ja aina mitä siun päässäs liikkuu! Et ees tiiä miten hyvin tunnen siut. Jos ehotan jotain ideaa, tiiän jo valmiiks suunnilleen miten suhtaudut siihen, mut silti kysyn että "no mitä oot mieltä ym" eli toisin sanoen voin vaan todeta että kyselen siulta turhaan. Etkäö oo todellakaan yksin! Miulle voi aina puhuu, soittaa, tekstata tai ilmestyy ovelle ilmottamatta tai mitä vaan, oon aina valmis puhumaan ja auttamaan:) Rakastan sinuu just tuollasena kun oot, et oo ruma, läski tai mitään muutakaan tuollasta, oot täydellinen Anni ♥ (ja tää kaikki on just mitä tunnen sinuu kohtaan)

♥ : llä Jonna


Peppi vastas kirjeeseeni:

Moi! Kuten Jonna, miekin oon huomannu miltä siusta tuntuu. Kuvittelet itestäs niin paljon vähemmän kuin mitä oot! Oot ihan älyttömän kaunis, ku joku luonnon kaunis malli! Varmaan nytki kuvittelet että tahon vaan mielistellä mut oon 7 luokasta asti kadehtinu siun ulkonäköä! Ihan tosi. :o En mielistele! Ja mie voisin hyvin kuvitella et moni poika vois olla ihastunu sinuun. Jotkut vaan ei ymmärrä siun persoonaa. Joskus 8 alussa ajattelin et katot minuu sillee: huoh... Mutta ootki osottautunu iha tajun avoimeks, rehelliseks ja ihanaks. +voisin olla siun kanssa useamminkin!! Sinuu ahistaa tavallista enemmän ku muita varmaan jos siulle on kerääntyny paineita enemmän eli tavoittelet täydellisyyteen! Riität tuollaisena tosi hyvin enkä haluis että pyrkisit kaikessa täydelliseks:( Koska oot esim laulamisessa ja lavalla täydellinen. Tai en mie osaa selittää, ehkä se liittyy tähän ikään. Kirjoitimpas oudosti, no kuitenkin oot miusta vaan niin ihana! Sit sie stressaat välillä liikaa. Oon huono kirjottamaan sori. Ää koita ymmärtää oon nolo!
+ sama se et vaikka en oo tuntenu sinuu yhtä kauan ku tyylii Emiliaa (keksitty nimi) mut voin avautuu 70% enemmä siulle ku sille! Moi.


Sit tosiaan Jonna ja Peppi kirjotti omat kirjeensä ja ne tulvi kans masennusta ja syömishäiriötä ja viimestää sillon tajusin etten oo ainoo siinä huoneessa, jolla on liian vaikeeta. Mut tosiaan nuo kirjeet johti avoimeen keskusteluun menneistä ja esim mun ja Pepin syömishäiriöistä. Me ollaan vähän niikun sairastettu yhdessä ja erikseen tän yläasteen ajan.

No joo, sit tosiaan keskiviikkona Peppikin tuli meille yöks ja oli iha kivaa, piti lukee matikkaa mut se jäi vähä väliin. Sitte torstaista perjantaihin Jonna oli vieläki meillä ja kylvettiin meidän ammeesssa ja saunottiin ja poltettiin kynttilöitä ja kuunneltii musiikkia ja juotiin saunakaljaa (joka oli pahaa) mut se oli iha ku jostai täydellisestä leffasta:-)
Sit perjantaista tähän aamuun olin isosleirillä ja siellä oli ihan okei vaikken voinu oikei liikkua ku onnistuin rikkomaan perjantaina selän jotenki mut joo, sitte kymmenestä kahteen tänää oli teatteria ja meni hienosti, sit menin kattomaan semmosta tanssiesitystä jossa oli mun kavereita ja sitte menin tän R:n luokse sieltä, pitkästä pitkästä aikaa. Saatiin selvitettyä meidän asiat ja musta tuntuu että se on mun paras ystävä taas ♥ Rakastan sitä.

Asiat on siis jotenkin paremmin kuin hyvin hyvin pitkään aikaan, mutta toisaalta en vieläkään tiedä mitä tuntea itseäni kohtaan. Haluan laihtua, mutta motivaationi on hukassa. :( Kyllä se sieltä varmasti silti palaa, voisin syödä koko loppu kuukauden vaan jotain keittoja ym. Kuulostaa tarpeeks iisiltä.

Tää teksti on sekavaa ja oon pahoillani mut oon hirveän väsyny. Käyn nyt nukkumaan, luen teidän muiden kuulumisia myöhemmin, nyt halusin vain tulla ilmoittamaan että hengissä ollaan!:)

Väsyttää. Toivottavasti tästä tulee hyvä päivä. Huh, oon syöny tiistaista asti ihan kamalasti. Toisaalta en juuri nyt jaksaisi välittää, mutta eikös se ole ihan hyvä juttu? En enää tiedä.

Teen jossain vaiheessa (toivottavasti jo huomenna) jonkun paremman postauksen ja kerron sitte miltä viime päivinä on tuntunu ja miks.

you make me dance like a fool, forget how to breathe

No nyt on ollu täällä päässä vähän hiljaista. Se johtuu siitä kun mulla on kaveri yökylässä, itseasiassa perjantaihin saakka:)

Kerron vähän eilisestä, se oli kuitenkin aika mullistava päivä.

Koulussa oli siis liikuntapäivä ja me mentiin sitten laskettelee J:n ja P:n kanssa. Oli kiva päivä ja päätettii et tytöt tulee meille sit sieltä rinteeltä ja P lupas leipoo pullia ja sillee. Oli sit hirmu kivaa ja rentoo ja tällee, mut sit keskustelut käänty ikävään suuntaan ja lopulta J itki ku sai kuulla multa mitä sen tosi hyvä ystävä kieroilee sen selän takana, musta J:n nimittäi piti saada tietää ja niin se myöhemmin iteki sano. Sit meillä fiilis meni vähä erilaiseen suuntaan ja J ehotti että me kaikki kirjotettas mitä meiän päässä liikkuu. Se johti tunnin kirjeen kirjottamishetkeen joka oli tosi uniikki ja herkkä. Sit me lähettiin ulos ja puhuttiin kaikesta. P ja mä sairastettiin viime syksynä samaan aikaan (ja tavallaan yhessä) syömishäiriötä, mä ensin hetken anoreksiaa, P bulimiaa, sit mä BED:iä. Puhuttiin meiän kaikkien kokemuksista ja sain tietää et J:lläki on ruuan kanssa paljo isompia ongelmia ku oon tiennykkää... Mut itkettii (iha vähä) ja puhuttii ja oli ihanaa ja nyt on ollu kevyt olo, en oo enää niin yksin:) ♥

En uskalla kirjottaa enempää, J tulee tähä varmaa kohta. Sori sekavaa tekstiä, oon iteki sekava. Mut löysin P:n uudestaan, se on maailman ihanin ja se on ainoa joka voi täysin tietää miltä musta tuntuu. Niin ja tietysti suurin osa teistä:)

The final count down?

Oon suunnillee iha paniikissa: se Japanin maanjäristys siirsi ensinnäki Japanin suurinsta saarta 2,4m ja on siirtäny maapalloa kiitoradallaan? 10 vai 20cm...
Että okei, tällä hetkellä ei naurata yhtään mitkää 21.12.2012 jutut, lähinnä itkettää et nyt sitä mennään. Kaveri laitto viestiä että " No mut jos maapallo on siirtyny radallaan muutaman sentin, ni onha siinä se vaara et se syöksyy ulos kiitoradaltaan? Jos nyt alkaa oman ällin mukaa ajattelee." Tähä vastasin : "No minkäs sille sit voi, me kuollaan kaikki."
Eihä se nyt nii oo et joku 10-20cm mitää vaikuttais näissä mittasuhteissa millä oikeesti elellään, mut silti.. Niin paljon kaikkee pahaa tapahtuu koko ajan ja mulla on koko ajan sellanen tunne etten elä aikuisikään asti:( En haluu kuolla.

Anteeks kaikki, nää on mun omia pelkoja, kenenkään mun ei tarvii näistä huolestua:p =) ♥

Oh yes, I would save myself if I only could

Tää on kamalin tauti ikinä. Vihaan syömishäiriötä. Vihaan ruokaa.

Uskallan väittää että tupakointikin on helpompi lopettaa kuin liikaa syöminen. Syömistähän ei voi kokonaan lopettaa, eihän?

Vihaan tätä. Viimeistään huomenna ryhdistäydyn. Heippa


http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2011031213338890_lh.shtml

Ps. Nää on hirveen ihania facebook seinillä varsinkin sellasten ihmisten linkkaamina, ketkä ei asiasta paskaakaan tiedä. Oikeesti vittu miten typeriä ihmiset voi olla, kuvitteleeks ne että yhen tollasen artikkelin julkaseminen jonku ravitsemusterapeutin toimesta parantaa meidät kaikki?! Ei tää ole tässä vaiheessa enää mikään oma valinta, lähinnä vituttaa et joku ravitsemusterapeutti kertoo et tää on sairasta, katos kun ei tiietty..?

Hold me in your arms, keep me safe

Maailma on paha. Liian paha. Maanjäristyksiä, tsunameita, sotia, kuolemaa, nälkää, pahuutta...


Mikä tämä maailma on, johon vielä joskus tulevaisuudessa lapseni synnytän? Kuka päättää milloin pahuutta on liikaa? Milloin tappaminen loppuu? Milloin luonto antaa meidän olla?

Mitä me ollaan, pienet ihmiset, luonnon voimien armoilla? Mitä me ollaan, suomalaiset, kun muu maailma kuolee nälkään ja jää veden alle? Mitä me ollaan arkipäivisine huolinemme?
Mutta siltikin, mitä me voidaan millekään?


Meidän elämä jatkuu.
Niin monen on loppunut Japanissa, niin monen loppuu tälläkin hetkellä, mutta me ei voida sille mitään ja elämä jatkuu.

Me vihataan vieläkin itseämme, me nähdään itsemme vieläkin rumina ja epäkelvollisina.
Me vihataan vieläkin toisiamme, haukumme toisiamme, olemme tyytymättömiä.

Mut kai se juju on siinä: elämä on epäreilua.

Toiset miettii sitä, selviääkö ne päivästä, me mietitään sitä, miltä me näytetään, miks toi ei tykkää musta, miksei mulla oo poikaystävää niiku tolla?


Mä pelkään kuolemaa, voin myöntää sen, mä todella pelkään. Ja mä vihaan tätä maailmaa. Se on paha.. Mä pelkään kuolemaa koko ajan, koska ihmiset on niin pieniä, niin heikkoja, niin hauraita. Elämä roikkuu jonkun pienen langan päästä.

Mä en voi vaan kun toivoa, että kuolema tuo tullessaan rauhan, tuo tullessaan jotain parempaa. Toivon että on taivas, tai on jotain, joka hyvittää kaiken tän tuskan täällä.
Siihen asti, niin kauan kuin täällä elän, yritän elää elämäni mahdollisimman hyvin, niin hyvin, että se hyvittäisi monen muun ihmisen elämän, jotka eivät omiaan saa enää jatkaa.
Tämän lupauksen unohdan valitettavasti saman tien...

Maybe you all have got now wings on your back.


R. I. P. all of you, I'm so sorry